Muistatko vielä painonvartijat?
Muistatko vielä Painonvartijat? 90-luvulta aina vuoteen 2010 asti Suomessa toiminut Painonvartijat auttoi ylipainon parissa painivia suomalaisia useiden vuosien ajan. Painonvartijoiden alkuperä on amerikkalainen Weight Watchers, joka saavutti aikanaan Yhdysvalloissa, sekä ympäri maailman, erittäin suuren suosion. Suomessakin Painonvartijoilla oli erittäin kova kannatus. Suosiostaan huolimatta Painonvartijat keräsi myös kritiikkiä ja useat laihduttajat raportoivatkin jojo-laihtumisesta.
Painonvartijoita ei Suomessa enää ole, mutta maailmalla Painonvartijat kokee uutta nousukautta. Laihdutus on viime vuosina siirtynyt entistä enemmän internettiin ja niin sanotut dieetit ovat tulleet vanhanaikaisiksi. Nykypäivänä on trendikkäämpää puhua puhtaasta ruokavaliosta kuin dieetistä. Dieetille onkin Suomessa ja maailmalla tarttunut negatiivinen mielikuva hetkellisestä laihtumisesta ja uudelleen lihoamisesta. Laihdutus itsessään ei siis ole maailmalta kadonnut, mutta laihdutuskuurit ovat terminä kokeneet inflaation.
Palaako Painonvartijat Suomeen?
Painonvartijoiden uusi tuleminen maailmalla on omiaan ennustamaan liikkeen paluuta myös Suomeen. Brändi kaipaa ehdottomasti kiillotusta ja nykyaikaistamista, mutta laihdutusliikkeille on edelleen kysyntää. Suomessa Painonvartijoiden paikan ovat ottaneet televisiostakin tutut laihdutusyritykset kuten Fitfarm.
Viimeisimmät kommentit